1. Totuus on sodan ensimmäinen uhri, usein viimeinenkin.
2. Sodassa nuoret miehet joutuvat antamaan henkensä, että vanhat miehet saisivat pitää rahansa.
3. Sota on politiikan jatke.
4. Sota johtuu usein kuuntelemisen epäonnistumisesta.
On varsin mielenkiintoista, miten mediassa on esitetty Venäjän ja Ukrainan sodan alkamisen syyt. Tai tarkemmin sanottuna, miten niitä ei ole tuotu riittävässä määrin pinnalle. Parhaan selonteon asiasta on tehnyt Chicagon yliopiston professori John J. Mearsheimer. Hän katsoo sodan olevan pitkäaikaisen prosessin tulosta, jonka lähtölaukaus ammuttiin jo 2008 George Bushin sanoessa Romanian vierailullaan, että Ukraina kuuluu länteen. Kommentista ei Moskovassa pidetty; Putin ajattelee Ukrainan kuuluvan Venäjän valtapiiriin. Mearsheimer katsoo, että merkittäviä virstanpylväitä historiallisessa kehityksessä oli 2013 Ukrainan presidentin lähentyminen Moskovan kanssa, 2014 Euromaidanin suuri joukkomellakka, jossa loukkaantui 15000 ihmistä ja viimein Putinin miehen pako samana vuonna.
On olemassa selviä viitteitä siitä, että Euromaidanin kapinassa 2014 olisi ollut länsivaltojen manipulaatiota. Mearsheimer sanoo suoraan, että asialla oli Yhdysvallat. Muitakin lähteitä löytyy, jotka ovat vahvistamassa Mearsheimerin näkökantaa. (MODERAATTORIN LISÄYS: Wikipediasta, kuten myös googlesta sanoilla ”ukraina mearsheimer” löytyy aiheesta lisää)
Putin vastasi 2014 kaappaamalla Luhanskin ja Donetskin venäläisten johtamien separatistien avulla. Kenties hän arveli, että tämä riittää varoitukseksi siitä, miten hän ottaa valtapelin Ukrainasta tosissaan. Ulkopoliittisesti taitavan Trumpin aikana tilanne myöhemmin jäähtyi.
Mearsheimerin historiatarkastelu jatkuu siitä, kuinka Bidenin hallinto ilmoitti, että Ukraina otetaan mukaan nopeaan läntiseen integraatiokehitykseen ja myös transatlanttiseen yhteisöön. Venäjän ulkoministeri Lavrov vastasi, että Ukrainan Nato-jäsenyys ei sovi Venäjälle. Viimeinen Bidenin hallinnon kommentti Moskovan suuntaan oli tulkittavissa olkapään kohautukseksi ja melkein loukkaukseksi. Tämä keskustelu käytiin ilmeisesti joskus vuodenvaihteessa 2021-2022.
Mearsheimer ei puolustele sotaa, mutta myös länsi saa kritiikkiä. Taustakuvio on monimutkainen.
Establishmentin edustajat eivät ole mitenkään salailleet kiinnostustaan juuri Ukrainasta. Esimerkiksi George Soros tietää maahan liittyvät mahdollisuudet ja myös nykyisin edesmennyt Max Jakobsson kehui Ukrainan vaurautta vuolaasti. Rikkauksia todellakin löytyy: lähinnä viljan viejänä tunnettu maa omaa huomattavia luonnonvaroja. Pelkästään kiistanalaisessa Donbassissa kaivetaan vuosittain satoja miljoonia tonneja hiiltä ja rautaa. Lisäksi maassa louhitaan esimerkiksi nikkeliä ja mangaania. Ukrainan alueella on myös huomattavia öljyvarantoja, tosin polttonesteiden jalostus on vielä kehittymisvaiheessa.
Länsivaltojen isokenkäisistä puhuttaessa on yksi havainto nyt tehtävissä. Joseph ”Kabul-Joe” Biden ei hallitse työtehtäväänsä kovin hyvin. Hän on kuin keskinkertainen shakin pelaaja, joka osaa siirrot ja jolla on ehkä jokin suunnitelmakin, mutta hän ei yhtään pysty ennakoimaan vastapuolen liikkeitä. Monetkin Mearsheimerin lukijat ovat tulkinneet, että Kabul-Joe ajoi Putinin nurkkaan – juuri näin on todellakin tapahtunut.
Sotaa ja siinä esiintyviä mahdollisia ylilyöntejä emme kannata tai selittele, mutta sama pätee törmäileviin poliitikkoihin. Biden on monella tavalla aivan väärä mies hoitamaan Ukrainan kriisiä. Turvallisen välimatkan päästä huutelu ei auta Putinin tapauksessa, kuten ei myöskään Bidenin Puolassa nähty puheparin ulkopuolinen sekoilu, jolla hän antoi tulkinnalliset avaimet suoraan vastustajansa käteen. Yhdysvalloillakin pitäisi olla jokin mekanismi, jolla pystyttäisiin riittävästi tupeloiva presidentti siirtämään sivuun. Periaatteessahan heillä sellainen on, mutta poliittisista syistä johtuen se ei täysin toimi. Toisaalta jos muistetaan Yhdysvaltojen nykyisen varapresidentin kyseenalainen tasokkuus, ei Kabul-Joen vaihtaminen auttaisi välttämättä mitään. Kamala vaihtoehtona voi olla uhka sekin.
Mutta vielä lopuksi pitää nostaa esiin yksi asia: Jos Nato-jäsenyys oli Ukrainan kysymyksessä ”punainen vaate” Putinille, onko Suomen kovin viisasta tohottaa siihen suuntaan? Putin on sanonut, että Suomi sai Leniniltä itsenäisyytensä ”lahjaksi”. Ukraina taas päätti oma-aloitteisesti liittyä Neuvostoliittoon 1922. Putin on historiamies ja bolsevikkivallankumouksen aikakaudella on merkitystä hänen ajattelussaan.
Puolueettomuudesta olisi hyötynsä, jos sellainen pystyttäisiin säilyttämään. Nato-jäsenyys tuo omat pulmansa. Se on kuin tuleva velkaunioni perustamisvaiheessaan: median esittämänä auvoinen tulevaisuus ja melkeinpä ainoa vaihtoehto, mutta lopulta suuren yhteisön isot ongelmat kaatuivat myös pienen reunavaltion päälle. Olemme taloudellisesti EU:n etulinja. Pitäisikö meidän olla sitä myös NATO:lle sotilaallisesti?