Talousmiehemme on kartoittanut Euroopan mantereenlaajuista taloustilannetta velkaantumisnopeuden, sekä nykyisen velkaantumisprosentin ja bruttokansantuotteen suhteella. Alueella on lähinnä velkaantumisprosentin ja bruttokansantuotteen suhteella laskettuna kolme valtioiden ryhmää. Pohjasakkaa edustaa ei-niin-yllättäen Välimeren törsääjät. Kreikka johtaa tätä joukkoa, Portugali ja Italia tulevat pian vanavedessä. Tämä Välimeren laiva ui jo tosi syvällä, lisäksi maiden pankeista ei ole takuuta pitkällä tähtäimellä. Toisena ryhmänä on Itävallan seurue, johon kuuluu niitä maita, jotka ottavat eniten osumaa taloutensa tiiviistä yhteydestä euroon. Kolmantena ryhmänä ovat eurosta mahdollisimman paljon erillään olevat valtiot. Tässä joukossa menestyvä Norja loistaa Ruotsin ollessa jonkinlainen mediaaniedustaja. Näiden valtioiden pelastuksena on kruunu ja Tanskan tapauksessa auttaa sen halu pitää valuuttaansa vain löyhässä kytköksessä euroon. Tätä viimeistä ryhmää voitaisiin kutsua pohjoisten hyvinvointivaltioiden ryhmäksi. Valitettavasti yksi on joukosta poissa, kiitos lähinnä aivoitusta vailla olleen euroratkaisunsa. Kyseessä on maa, jota jo joissain yhteyksissä tituleerataan arveluttavasti rikkaaksi Baltian maaksi köyhän pohjoismaan sijaan.
Suomi velkaantuu hurjaa vauhtia ja tämä on pudottanut EU:n koillisen etävaltion Itävallan ryhmän kanssa samaan kööriin. Tämän keskikastin asiat eivät ole kunnossa. Yllätysnimi joukossa on Saksa, jonka luulisi hyötyvän logistiikka- ja metalliteollisuusmaana enemmän yhteisvaluutasta. Näin ei näytä olevan, vaikka Saksalla on silti vielä rahkeitakin.
Suomi kärsii ensisijaisesti vahvasta eurokytköksestä, mutta myös holtittomasta velanotosta, epäedullisesta sijainnista EU-kauppaa-alueen nurkassa, kaupan tyrehtymisestä itänaapurin kanssa ja monista kyseenalaisista budjettimenoista, noin muutamia esimerkkejä esiin nostettuna. Korona ja sota ovat heittäneet lisää vettä myllyyn.
Tilannetta pahentaa se, että Suomessa oikeastaan mikään puolue ei oikeasti halua hoitaa pitkäjänteisesti ja vastuullisesti taloutta. Oppositiosta tietenkin kaikki huutelevat, mutta muuten tilanne on surkea. On puolueita, jotka eivät velkaantumisesta piittaa, vaan ne ovat vain kiinnostuneita omista agendoistaan, jotka sitten tulevatkin tosi kalliiksi. Tässä kohdin ehkä vihreät ovat osuvin esimerkki.
Toisaalta on niitä puolueita, jotka vaativat talouskuria, mutta sitten haluavat laskea ansioverotusta vesittäen tällä tavalla velkaantumisen hidastumista. Kokoomus on sopiva esimerkki tällaista vastuuttomuudesta. Sen hallitusvastuuaikoina veroja on laskettu ja säästöjä tehty, rahat ovat myös kadonneet sen sileän tien, tai jotenkin ne ovat muuttuneet velaksi. Näin se tuntuu olevan aina: rahapuolue Kokoomus on valmis pilaamaan raha-asiat heti kun siihen annetaan sille tilaisuus.
Vielä löytyy Keskusta, mutta puhuupa se Pisnesmiehen tai jonkun ilmeisesti täysin EK-pompoteltavan Pingispallon suulla, niin sillä on vain lähinnä äärikapitalismi mielessä, eli osattomat kyykkyyn ja rahat elinkeinoelämälle. Ansioveron laskua vongataan puolueessa kallistuneiden hintojen helpottajaksi, mutta sekin toteutuessaan toisi lähinnä kovatuloisille lisää rahaa samalla, kun valtion velka kasvaisi. Talousasiantuntijamme sanoo, että veroale myös kiihdyttäisi inflaatiota, joka on muutenkin karkaamassa käsistä. Tuskin on toista alkuperäisestä perusideologiastaan niin vieraantunutta puoluetta kuin Keskusta, mutta eipä ole läjän kannatuskaan enää sitä, mitä se joskus oli. Koska mahtavat viheltää Paavon pelastamaan koko roska?
Sosiaalidemokraateille taas tuntuu olevan sama, otetaanko velkaa vai ei ja mitkä ovat velkaantumisen seuraukset pitkällä tähtäimellä, kunhan vain saa pistää rahaa palamaan.
Päättäjien pitäisi miettiä mitä oikeasti pystytään kustantamaan, mitä tuloja on, mistä saadaan lisää rahaa muuten kuin velaksi ja tehdä sen perusteella ratkaisuja. Edelleenkään ilmaisia aterioita ei ole. Laittamalla rahat pyssyihin ja epäolennaisiin järjestetään tuleville sukupolville todella ikävä yllätys. Ehkäpä asiassa helpottaisi pidemmän tähtäimen suunnittelu kuin nykyiset menetelmät, joissa tavoitteita asetetaan yleensä vain seuraaviin vaaleihin asti. Miten saada poliitikoille kattavampi vastuuvelvollisuus ja elinkeinoelämän pitkät kynnet pois osattomien taskusta, että edes kriittiset palvelut, kuten vaikka julkinen sairaanhoito, saataisiin kunnolla toimimaan?